
Lumijoki
Lumijoki on noin 2000 asukkaan kunta meren äärellä Pohjois-Pohjanmaalla. Oulun seutuun kuuluvan Lumijoen ikärakenne on varsin nuori. Asukkaista lähes 30 prosenttia on alle 15-vuotiaita. Väestön määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Rauhallinen maalaisympäristö, hyvä sijainti ja toimivat liikenneyhteydet Ouluun ja Raaheen ovat omalta osaltaan lisänneet paikkakunnan suosiota.
Pinta-alaltaan 208 neliökilometrin suuruisessa kunnassa on viisi vireää kylää: Varjakka, Hirvasniemi, Korvenkylä, Ylipää ja Lapinkylä. Meren rantaa Lumijoelle mahtuu peräti 38 kilometriä. Tasaista, peltoaukeiden ja metsälämpäreiden läikittämää Lakeuden kulttuurimaisemaa elävöittää kylän läpi virtaava Lumijoki.
Keskellä kylää kohoaa hienona maamerkkinä vuonna 1890 valmistunut kivikirkko, joka kansan suussa on saanut nimekseen Lakeuden katedraali.
Lumijoen kunta
- Kunnankuja 1, 91980 Lumijoki
- puh. vaihde (08) 558 71800
- kirjaamo(at)lumijoki.fi
- http://www.lumijoki.fi
Lomalla suviseura-alueen ympäristössä
Lakeudella ja Oulun seudulla on matkailijalle tarjolla monenlaisia elämyksiä. Kansainvälisestikin merkittäviä tutustumiskohteita ovat varsinkin lintuharrastajien suosima Liminganlahti, lauttamatkan takana sijaitseva Hailuoto, Rokuan kansallispuisto sekä Kierikkikeskuksen kivikautinen kylä Yli-Iissä.
Kunniakkaan menneisyytensä vuoksi alueella on lukuisia mielenkiintoisia historiallisia nähtävyyksiä ja paikallisia museoita. Tietomaa Oulussa, Nallikarin hiekkarannat ja monet muut tarjoavat tilaisuuksia mukavaan lomailuun.
Tarkempia matkailuvinkkejä löytyy esimerkiksi kuntien kotisivuilta. Myös suviseurojen info-pisteessä on saatavilla matkailuesitteitä.
